maanantai 30. tammikuuta 2012

Mustasukkaisuutta!

Novita Talvi 2005
Malli nro 41
Lanka Novita Nalle
Sukkapuikot nro 3 tai käsialan mukaan
koko noin 38

Löysin lankalaatikostani mustaa Nalle lankaa yhden kerän, mihin lie sitä joskus aikoinani ostanut. Selailin vanhoja Novitan lehtiä ja silmiin sattui Talvi 2005 lehden malli 41, jossa oli valkoisesta Nallesta tehdyt pidempi vartiset sukat ja mikäpä sen mukavampaa niihin riittäisi tuo yksi kerä! Joten puikot esiin ja kutomaan. 

Sukat olivat nopeat tehdä ja varren kuviointi hauska yksityiskohta, mikä harmikseni ei näy kovin hyvin mustissa sukissa, yritin ottaa varsista kuvaa lähempää, jossa näkyisi tuota kuviota hieman. Kuviohan ei ole mikään monimutkainen tehdä, oikeastaan se ei kai edes ole mikään kuvio. Se aloitettiin toisen ja kolmannen puikon alusta ja lopusta, siis kaksi ensimmäistä silmukkaa nurin toisella puikolla ja kaksi viimeistä silmukkaa nurin kolmannella puikolla. Nurjaa lisättiin varren saatua pituutta lisää tietyn senttimetrimäärän aina kahden oikean päähän edellisestä nurjasta, eteen ja taakse. Eikö ollutkin yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi kerrottu :)  Kantapäänä sukissa tavallinen vahvistettu kantapää ja kärki kavennettiin joka toisella kerroksella puikon keskeltä ja lopusta kaksi yhteen kunnes jäljellä oli 8 silmukkaa ja lanka vedettiin silmukoiden läpi ja pääteltiin.
 

Nämä sukat taidan laittaa kirjekuoreen ja postin matkaan, katsotaan mihin sukat lopulta päätyvät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti