Ohje kirjasta Neulo virkkaa kirjo jämälangasta!
Sunnittelija Sanna Vatanen
Puikot 3,5
Langat kaikkea mitä laatikoista löytyy
Päätin siis toteuttaa Räsymatto-tunikan. Aloitin tämän tekemisen viime vuonna suurin piirtein näitä aikoja, ehkä hieman keväämmällä, tarkkaa ajankohtaa en muista. Sovelsin ohjetta siten, että lisäsin silmukkamäärää ja pituutta ja kaulusten kohdalla hieman poikkesin ohjeesta ja huolittelin kiinteillä silmukoilla vikkuukoukun kanssa reunuksen. Lankoja en päätellyt sen kummemmin, solmin ne tiukalle jo kudonta vaiheessa ja pätkäisin vain hapsut lyhyemmiksi.
Hihoja jouduin tekemään kolme kappaletta. Ensimmäisestä tuli mielestäni oudon iso, mutta en tajunnut sitä tehdessäni siinä mitään ihmeellistä. Toisen, kun sain valmiiksi ja vertasin ensimmäiseen tajusin heti, mikä ensimmäisessä oli vikana: olin tehnyt aloitussulmikat kaksinkertaisella langalla ja hihasta tuli noin 10cm liian leveä. Siispä kolmannen hihan kimppuun ja siitä sain tehtyä samankokoisen toisen hihan kanssa.
Tänään yhdistin kappaleet ja pyörittelin samalla ylimääräistä hihaa. En raaskinut sitä heittää roskiin, vaan päätin yhdistää hihan suorat osat keskenään, hieman toistensa päälle ja kas!
Mukavan lämmin huivi!
Upea,tahtoo kanssa! Kerään kaikki langan jämät ja solmin kiinni,kerä on aika pieni vielä...
VastaaPoistaMahtava!!!
VastaaPoistaKiitokset molemmille, olen itsekin tyytyväinen :)
VastaaPoista