lauantai 19. lokakuuta 2013

Lankavarastot

Uskaltaakohan sitä edes itselleen myöntää, kuinka paljon on lankoja tullut ostettua ja varastoitua? Ehkä olisi ihan hyväkin, koska osa langoista on "piilossa" kaapissa, joista niitä ei näe jos ei varta vasten mene katsomaan. Osa langoista on muovisissa, läpinäkyvissä laatikoissa sohvan alla ja edellä mainitun lankakaapin edessä. Mutta, onko oikeasti koskaan liikaa lankaa? En punninnut lankoja, mutta paljon niitä kuitenkin on.

Isoveljeä, Nallea, 7veikkaa ja jotakin muuta, jonka vyötteet kadonneet aikojen saatossa.

Tenneseä, useampaa erilaista virkkauslankaa, vironvillaa, Kaikua ja Dropsin ihanuuksia sekä jotakin tuntematonta paksua valkoista "höttölankaa"

Keloa, Huopasta, Nokea, Jamboa, Rustikaa (?)

Paksuja villalankoja

Helenaa, 7veikkaa, Nallea ja muita sekalaisia lankoja

Isoäidinneliö laatikko sekä iso kasa jämälankoja

Puro kassit

Polkua, Huurretaa, Rose Mohairia, yksinäinen Usva sekä kaksi Lumio-kerää
 
Kuvista uupuu se kaikkein salaisin, tällä viikolla tilattu ja saatu paketti, joka sisältää viisi kerää ihanuuksia, joista ei vielä hiiskuta lainkaan ja niitä käydään vain silloin tällöin ihastelemassa, muuten ne pidetään visusti salassa.
 

Kaikille näille langoille löytyy jo mallinsa, jonka niistä teen. Kunhan vain ehdin ja saan aikaiseksi. Mutta hyvähän se on, että ovat langat jo valmiina, niin on sitten mistä ottaa. Toisaalta, aina tulee eteen ihania tarjouksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti