sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kaksiväriset pöllöt :)

Pöllökuvion malli Moda 3/2010
Lanka Novita Isoveli ja Novita Siiri
perusvillasukka
vahvistettu kantapää
sädekavennus kärjessä

Kaveri nähtyään ensimmäiset tekemäni pöllösukat kysyi, voisiko tuon pöllön tehdä eri värillä, jotta se näkyisi paremmin. No täytyihän sitä kokeilla.

Koskaan en ole osannut kirjoneuletta tehdä, kuviot ovat aina kipristyneet "kohokuvioksi" ja langat ovat olleet solmussa niin pahasti, että en ole alkua pidemmälle koskaan päässyt. Nytkin piti miettiä ja kokeilla erilaisia keinoja toteuttaa tuo pöllö-kuvio toisella värillä. Yritin ensin aloittaa keltaisella suoraan pöllön, mutta lanka ei pysynyt paikoillaan ja "palmikko"-kohdassa jäi ammottavat aukot ja taas purettiin. Aloitin ja purin työn neljä kertaa, kunnes perjantaiaamuna sain ajatuksen kokeilla kuvion toteuttamista siten, että kudon kuvion edestä ja jäljestä kaksi silmukkaa molemmilla langoilla. Näin sain ainakin eliminoitua aukon kuvion molemmin puolin.

Päädyin siis luomaan joka puikolle 12 silmukkaa ja kudoin 2 o 2 n joustinta 3 cm. Ensimmäiset ja viimeiset 4 silmukkaa joka puikolla kudoin oranssilla. Keltaisen otin mukaan kaksi silmukkaa ennen kuviota ja jätin pois kaksi silmukkaa kuvion jälkeen. Nämä yhteensä neljä silmukkaa joka puikolla kudoin siis sekä keltaisella että oranssilla langalla. Silmän kohdat kudoin oranssilla langalla.

Kuvion jälkeen tein jälleen 2 o 2 n joustinta 3 cm ja sen jälkeen puikoilla 1 ja 4 vahvennetun kantapään. Kantapään sivuista poimin 10+1 silmukkaa, kavensin joka 2. krs ensimmäisen puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja neljännen puikon lopussa tein yliveto kavennuksen. Kärkeen tein sädekavenuksen.

Pöllöt olivat työn valmistuttua koholla ja varsi näytti kaikkea muuta kuin kauniilta muhkuroineen. Käänsin työn nurin ja päättelin pitkät langat ja lopuksi päädyin saksimaan kuvion taakse muodostuneet lankakujat kahtia ja päättelemään ne. Kuvio höltyi ja näytti lopulta ihan hyvältä. Vieläkään en siis osaa tehdä kirjoneuletta edes kahdella värillä. Mutta ehkäpä lisäharjoittelu tässäkin asiassa saa homman sujumaan paremmin.

2 kommenttia:

  1. Ihanat sukat!!! Mun blogissa on sulle Blog Liebster tunnustus, käyppä bongaamassa ja laita jakoon :D

    VastaaPoista
  2. Jaa, modasta olisi löytynyt pöllön ohje. Minä pistin ravelryn ylösalaisin kun etsin sitä sieltä! ;o))

    VastaaPoista