maanantai 9. joulukuuta 2013

Pehmeitä paketteja osa kaksi

Vaikka kuinka olen aloittanut pakettien teon ajoissa, alkaa kiire silti uuvuttamaan. Koskakohan sitä oikeasti tajuaa, että uutta vaan putkeen, kun yhdestä joulusta on selvitty.

Vaaleanpunaiset sukat:
idea sukkiin Mary Webb: Pieni suuri Neulekirja / pikkusydämet
koko noin 26
lanka: ilmeisesti Novita 7veljestä
puikot: KnitPro 3,5 pyöröt
tehty magic loop tekniikalla varpaista aloittaen.
 
Sinisenharmaa sukat:
Hämähäkin malli Leslie Comstock The Gardener
(alkuperäisessä ohjeessa hämähäkki toisin päin)
koko noin 34
lanka: Novita Nalle
puikot: KnitPro 3,5 pyöröt
tehty magic loop tekniikalla varresta alkaen
 
Vaaleanpunaiset sukat menevät kummipojan pikkusiskolle ja siniharmaat sukat kummipojalle. Hämähäkkisukat valmistuivat lauantai-iltana, toivottavasti kummipoika ei kyläillessään tajunnut kenelle sukkia tein tai muista aattona pakettia avatessaan, että nämähän heiluivat kummitädin puikoilla Itsenäisyyspäivänä. Pikkusiskon sukkiin halusin kokeilla pieniä palmikoita taakse. Sukan takana kulkee kaksi pientä palmikkoa rinnan ja välillä ne risteävät keskenään vaihtaen puolta.

lanka: Novita Isoveli (neon pinkki ja keltainen, vihreä)
puikot: sukkapuikot nro 5
 
Vihreään (menee esikoisen kummitädille) pipoon halusin kokeilla jonkinlaista palmikkomallia ja niinmpä tein palmikkokuvion ensin alhaalta ylöspäin ja jatkoin palmikkokuviota ylös asti kääntäen palmikon alkureunan yläreunaksi.

Neon pinkin ja keltaisen pipon mallit (menevät kummipojalle ja tämän pikkusiskolle samaan osoitteeseen, kuin ylemmät sukat) ovat Novitan vanhasta Isoveli lankavyötteestä.

lanka: Novita isoveli (vihreä ja vaaleanpunainen)
puikot: sukkapuikot nro 5

Tämän paketin lähetin kummipojan matkassa hänen isänsä ja uuden perheen joulukuusen alle. Vihreässä pipossa kokeiltu vinoja oikeiden silmukoiden muodostamia raitoja, vaaleanpunainseen pipoon kokeilin jossakin näkemääni pintaneulosta, jossa vuorottelevat oikeat ja nurjat silmukat pareittain. Silmukkaparit liikkuvat aina yhden silmukan verran vasemmalle ja mielestäni pinnasta tuli kaunis ja se näyttää ei niin läheltä tarkasteltuna palmikolta.

lanka: Teddy
virkkuukoukku: nro 5

En ole koskaan ollut hyvä rikkaamaan spiraalina, koska en pysty laskemaan kerroksia kunnolla. Tämän lampaan aloitin oikeastaan jo viime jouluna, mutta luovutin, kun olin saanut pään melkein valmiiksi. Siitä tuli aivan oudon mallinen, eikä mielestäni lainkaan alkuperäisen näköinen. Tänä jouluna päätin kokeilla uudelleen, en vieläkään ole tyytyväinen pään malliin, mutta nyt on jonkin näköinen lammas saatu aikaiseksi lampurin tyttärelle ja pakattu se lahjapakettiin.

2 kommenttia:

  1. Oliko hämähäkkisukat helpot? Olen niitä pitkään katsellut sillä silmällä, mutta aina on jäänyt tekemättä.

    Kauniita sukkia molemmat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän helppo oli tehdä, vaikka itse ajattelin, että se on vaikea. Vartalo minua mietitytti, mutta sekin meni ihan hyvin, kun vaan seurasi neulekaaviota ja tarkisti mitä mikäkin merkki tarkoitti, ettei mennyt jalkojen käännöt väärään suuntaan. Itselläni meni hermot niihin nurjiin silmukoihin siinä hämähäkin ympärillä, ei itse hämähäkkiin :)

      Ja kiitokset :)

      Poista