sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tilaussukat Afrikkaan

Lanka: Isoveli
Puikot: nro 5
perussukkaohje
joustin 1o 1n, oikea takareunasta kudottu
ristiinvahvistettu kantapää


Äitini soitti kesken palliatiivisen hoidon seminaarin ja kysyi, olisiko minulla valmiina miesten villasukkia, nyt pitäisi ehdottomasti vielä yhdet saada maanantaiksi, ne menisivät Afrikkaan. Eipähän minulla valmiina ollut, mutta kaupastahan sitä sukkalankaa sai, joten kotimatkalla torstaina kaarsin puoli kahdeksan illalla kaupan pihaan ja kipaisin kauppaan. Matkaan tarttui kolme kerää Isoveli-lankaa.

Perjantaina aamulla  kuudelta istahdin linja-auton kyytiin matkalla jälleen Helsinkiin ja seminaariin ja kaivoin laukusta puikot ja lankakerän. Isoja miesten sukkia en ollutkaan kutonut pitkään aikaan, viimeksi vuosi sitten. Varren tein 1o 1 n, oikea takareunasta kutoen. 10 riviä tumman harmaalla, 5 riviä luonnonvalkoisella, 5 riviä tumman harmaalla ja kantapään kimppuun. Kantapääksi tein ristiinvahvistetun kantapään, hieman koristeellisemman, kun kerran niin kauaksi menevät ja vielä lahjaksi.

Kantapään jälkeen jatkoin jalkapöydän päälle 1o 1n joustinta ja muutoin kudoin oikeaa silmukan takareunasta kutoen. Joustimesta tuli jalkapöydän päälle kiila ja se hieman tukevoitti sukkaa, eikä aiheuttanut pullistumaa varren jälkeen. Kärkeen harjoittelin spiraalikavennusta, ensimmäisen sukan kohdalla unohduin tuijottamaan televisiosta Peter Kingdomia, joten kärkikavennus ei onnistunut kovin mallikkaasti, toisen sukan kohdalla alkoi jo epätoivo vallata mielen puoli kymmeneltä lauantai-iltana töiden jälkeen, kun tuntui, että silmukat eivät puikolta katoa mihinkään. Päättelyn jätin äidilleni, piti jaksaa tänään herätä aamulla töihinkin vielä.

2 kommenttia:

  1. Hienot! Tässä langasta tuo ristiinvahvistettu kantapää näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä tuo ristiivahvistettu kantapää tosiaan näyttää paremmalta paksummalla langalla. Itse yritin sitä tehdä yksiin nallesta kudottuihin sukkiin, eikä se näyttänyt yhtä hyvältä, joten purin sen pois ja tein tavallisen vahvistetun kantapään siihen. Hieman lässähtänyt tuo kantapäänkohta on, kun sitä joutu linja-auton keinunnassa pitämään kiinni tiukemmin, että pysyi kutimet kädessä.

    VastaaPoista